Juuh. Tässä hommassa näkee kaikki mahdolliset versiot kaikenlaisista "hiihtäjistä", narkomaaneista verisine ruiskeineen "hyvinpukeutuneisiin herrasmiehiin", jotka ovat täysiä elukoita lähemmin tarkasteltuina. Mutta mikä ei lakkaa ihmetyttämästä minua on se, miten käsitteet kuten kunnia, oikea & väärä, rohkeus, omatunto, epäitsekkyys ja selkäranka tuntuvat joko saavan uudet määritelmät tai sitten menettävän merkityksensä ns. tavallisen kansan keskuudessa koko ajan todella huolestuttavalla tahdilla.
Tänään hyökkäsi (jälleen) kimppuuni mies, joka kimpaantui siitä että yritin tarkistaa hänet sen jälkeen, kun portit hälyttivät. Hän ei kuunnellut vähäisintäkään järkipuhetta, eikä useammasta huomautuksesta huolimatta välittänyt hiukkaakaan edes siitä, että hänen oma tyttärensä alkoi itkeä, kun ei ymmärtänyt, miksi isä riehuu ja tuntematon mies yrittää pidätellä häntä. Hän vain yritti kulkea suoraan lävitseni. Vasta poliisi sai hänet kunnolla rauhoittumaan.

Vain jokunen viikko takaperin päälleni käynyt mies teki rikosilmoituksen minusta, koska olin "ahdistellut häntä". En ollut edes kiinnittänyt henkilöön huomiota ennenkuin sain häneltä iskun vatsaani.

Lisäksi tarkistuksessa löytämäni teräase on luvattu työntää minuun, silmäni on luvattu poistaa kun pääsen töistä(se uhkaus on muuten "voimassa"), ja yleisesti minua henkilönä on uhkailtu niin usein, että jos olisin saanut euron jokaisesta saamastani uhkauksesta, voisin jo ostaa kalliimman luokan figuurin netistä.

Yleensä tällaiset ihmiset ovat suuttuneet minulle siitä, että olen estänyt heitä tekemästä varkautta, ilkivaltaa tai ylipäätään rikosta. Minulle on luvattu "kostaa" useita kertoja. Siis kostaa mitä? Sen että teen a.) työtäni vai b.) oikein?

Missä vaiheessa ihmisen evoluutiossa tapahtui niin paha klikki, että ihmiset, joilla on tarve tehdä pahaa, näkevät sen oikeutenaan, ja näinollen heidän silmissään ihmiset, jotka estävät pahantekoa, ovat halveksuttavia henkilöitä, joita pitää rankaista siitä että he yrittävät tehdä sen, mikä on oikein??

Kehityksen suunta tuntuu olevan se, että näin ajattelevien ihmisten määrä on kasvamassa. Huomattavana lisänä tähän porukkaan kuuluvat hiljakseen totaalisen itsekkyyden tilaan vajonneet yksilöt. "Kaikki on hyvin, kunhan minä saan mitä tahdon. Jos minä en saa mitä tahdon, sitten on aivan sama vaikka kaikki muut kuolisivat." Lapsella tuollainen itsekkyys on normaalia, kun asioiden hahmotus ja käsitykset oikeasta ja väärästä ovat vielä kehittymässä, mutta miten aikuinen jää tuollaiseksi? Pahimmillaan minut on tullut hakemaan n. 50-vuotias nainen, joka kuola poskessa huutaa, että minun on heitettävä ulos henkilö, joka ehti ottaa viimeisen kappaleen jotakin, minkä hän olisi itse halunnut...! Tietenkään en hänen toivomaansa toimenpidettä suorittanut, vaan päinvastoin yritin selittää hänelle, että hänen motiivinsa olivat aika epäasialliset, jolloin sain kuulla, että minun kannattaisi vaihtaa alaa, koska en selvästikään ole tehtävieni tasalla........... Ja ei, tuollaiset (tai täysin vastaavat teot) ovat täysin arkipäivääni, eivät mitenkään poikkeuksellisia. Miten homo sapiens alkoi "kehittyä" näin pahasti kieroon?

Jotain on pahasti kyllä pielessä ihmisten solidaarisuudessa. Esimerkkinä joulun alla Oulussa tapahtunut nuoren naisen joukkoraiskaus keskustassa yöllä hyvin lähellä bussipysäkkiä, eikä kukaan huomannut mitään.

Ei tälle "heti mulle kaikki nyt" -asenteen yleistymiselle varmastikaan mitään selkeää yksittäistä syytä ole. Yhteiskunta on kehittynyt hektisempään suuntaan, jolloin se liikenevä vapaa-aika halutaan lisääntyneen vaurauden myötä käyttää itseen. Sitä myötä muiden huomioon ottaminen vähitellen häipyy. Muistan vielä itse lapsuudessani, kuinka sitä vain saatettiin tosta vain lähteä käymään tuttavilla kylässä tai tuttavat saapuivat jollain puolen tunnin varoitusajalla. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Kahvia ja pullaa pöytään. Nykyään jokin kyläreissu pitää suunnitella vähintään viikkoa paria etukäteen tai suunnitella vierasvarat viimeisen päälle ja huolehtia, että asunto on tiptop. Onko se ihme, jos yhteisöllisyys unohtuu, kun ei edes ystäviin ehdi pitää yhteyttä.

Minä en yleensä puutu näihin keskusteluihin joissa käsitellään vakavampia asioita, syystä että en useimmiten jaksa/viitsi alkaa naputtaa tekstiä jossa pitäisi olla jotain ideaa takana, mutta tämä aihe nyt muodostaa jonkunlaisen poikkeuksen koska tämä on minua itseänikin mietityttävä aihe.

Minä työskentelin jokunen vuosi sitten kouluavustajana paikallisella yläasteella, ja siinä hommassa tuli niin ikään vastaan kaikenlaista merkillistä. Oppilaista aina heidän vanhempiinsa asti. (Tämä ei nyt ehkä niin kauheasti liity tuohon väkivaltaan, ennemminkin tuohon Psychotronin toteamukseen pahanteon hyväksymisestä ja oikein tekemisen halveksunnasta.) No, kuitenkin. Eli esimerkiksi muutama kahdeksasluokkalainen poika vihoitteli minulle koko lukuvuoden koska minä en antanut heidän laittaa erästä koetta täysin lekkeriksi. Tyypit siis yhtäkkiä kesken kokeen kaivoivat repustaan kirjat, ja alkiovat katsoa sieltä vastauksia. Kun eivät lopettaneet kehoituksesta, käskin heidän palauttaa paperinsa ja painua käytävälle. No, se oli sitten kuulemma MINUN vikani että he saivat neloset...koska olin yrittänyt pitää heitä kurissa ja kerroin asiasta myös opettajalle.
Niin, minähän se kaiketi käskin heidän alkaa sekoilla kokeessa...

yksi näistä tyypeistä uhkasi jopa tappaa minut tästä hyvästä. En minä sitä uhkausta mitenkään hirmu vakavasti ottanut, vaikka kyseessä vähän väkivaltainen tyyppi olikin.

Siinä työssä kyllä myöskin huomasi sen että ihmisten moraali olisi jotenkin nurinkurinen, että kaikki kielletty olisi mukamas sallittua, ja sellaiset ihmiset ovat niuhottajia jotka valvovat lakia/sääntöjä/yms.

Olen joskus miettinyt, että syy tähän saattaisi olla se, että nykyaikana vanhemmat eivät kiellä lapsiltaan juuri mitään, ja näin he pienestä pitäen oppivat aina saamaan tahtonsa läpi. Voi olla että selitykseni on täysin hakoteillä ja aivan liian triviaali, mutta en ole ainakaan vielä parempaakaan keksinyt.

Mitä ihmettä sinä teet työksesi?

Tuo oli vissiin minulle... aivan. Vanha tai "vanha" jengi tietääkin, joten en tullut ajatelleeksi, sori. Vartijan hommiahan tässä.

Mutta juuri tuo mitä Protek toteaa, muistan itse ihan saman meiningin, ja sen miten se on vain kymmenessä vuodessa muuttunut aivan käsittämättömästi. Itsellä keittää välillä kun ei ehdi edes ystäviään näkemään.

Huhuu: Tuo on juuri sitä mitä tarkoitan. Sinulle kostetaan se, että yrität pitää yllä sitä, mitä kaiken järjen mukaan pitäisi pitää hyvänä asiana. Mutta ei. Nykyään "hyvä" ja "oikein" on sitä, että nämä ihmiset saavat tehdä ihan mitä lystäävät, väliäkö sillä kuka kärsii. Mutta auta armias jos heitä yrittää estää tekemästä näin... sehän on nykyään "paha" ja "väärin". Järjestys, lait, yksilönoikeudet, "personal bubble", kaikki tällaiset asiat tuntuvat olevan nykyihmisille "paha" ja "väärä", jos se estää heitä saavuttamasta tavoitettaan. Joskus se oli pieni ryhmä, mutta nykyään tuntuu siltä että vähemmistönä ovat ne, jotka yrittävät edelleen mennä aidosti hyvien ja oikeudellisten ohjasten mukaan. Ja he ovat se kärsivä ryhmä.
Tämä näkyy esim. liiketaloudessa loistavasti. Mitä suurempi rotta on, sitä paremmin pärjää. Eikä se ole olevinaan mitenkään väärin, "hyvä vaan kun pitää puolensa". Eli puolensa pitäminen on nykyään sitä että tekee oman halunsa mukaan, kuten esim. (hyvin pienenä mutta selkeänä esimerkkinä) jonossa etuilu on vissiin sitä puolenpitämistä nykyään. Tuollaisen ihannointiin opetetaan nykyään jo kotona, lasten saama asenne vanhemmilta on täsmälleen samaa. "Huvittavaa" sinänsä, tuollainen on täsmälleen sitä, mitä "aito" satanismi on...


EDIT: Jäin miettimään tuota, mitä Protek sanoi yksittäisten syiden puuttumisesta...
Toisaalta syyt on helppo löytää. Aiemmin olin töissä mm. lastenhoitoalalla, monella tapaa. Sieltä oli selkeästi nähtävissä se, että tuo ns. "puolensapitäminen" on todellakin jotakin, joka opitaan jo kotona. Monet aikuiset avoimesti kannustavat lapsiaan olemaan itsekkäitä, ja taas esim. tässä nykyisessä hommassani joudun silloin tällöin myös hiliitsemään täysin viiripäisiä penskoja, joiden vanhemmat eivät yksinkertaisesti välitä siitä mitä he tekevät. Mutta annas olla kun menet heidän pikku enkeleidensä teoista mainitsemaan heille... sieltä tulee suunnilleen kaikki Helvetin lieskat niskaan, aivan sama oliko lapsi totaalisen törkeissä puuhissa tai ei.
Lisänä tähän tuo hektiseksi muuttunut, minäkeskeisyyteen "because you're worth it" keskittyvä nykymeno. Aikuiset ihmiset näkevät sitä joka puolella ympärillään, ja kilpailu kaikkien ympäröivien kanssa on järjetöntä. Kysymys kuuluukin, missä kohtaa tulee jonkinlainen huippu vastaan, minkä jälkeen on pakko palata taaksepäin?

Vielä, koska lasten käyttäytymisestä ja heidän saamistaan vaikutteista ovat puhtaasti vastuullisia heidän vanhempansa, pitäisikö tähän tulla muutos? Olisiko aika esim. kouluissa alkaa opettaa ympäristöopin, kansalaistaidon (tai miksi niitä nykyään sitten kutsutaankin) tunneilla kunniasta, aidosta oikeasta ja väärästä?

Väkivallan lähteet ovat tietysti oma numeronsa, mistä voisin puhua useammastakin näkökulmasta, mutta yhtenä helppona esimerkkinä siitä miten homma lähtee menemään pieleen voin ottaa jälleen tapauksen töistä: N. kymmenvuotiaan pojan äiti pyysi minua auttamaan Playstation-pelin valinnassa, kun "ei niistä mitään ymmärrä". Poika olisi halunnut pelin, jonka takaosassa oli selkeät merkit "18+", ja selitin, että nimenomaan tämänkaltaisia pelejä ei pidä ostaa, ja selitin myös, miksi. Äiti kuunteli, ymmärsi ja sanoi, ettei sellaista osta. Poika alkaa vieressä vinkua, vinkua, vinkua... jatkan matkaani, ja myöhemmin valvoessani kassoilla näen samaisen äidin ja samaisen k-18 pelin jatkavan tyynesti kassojen kautta ulos, ja pojalla voitonriemuinen ilme. Silleen. Huomiona, en syytä pelejä nykytilasta, vaan kaikkea vastaavaa toimintaa. Äiti ymmärsi täysin tilanteen, mutta kun kakara vinkuu "ja kaikki muutkin saavat", niin tässä mennään...

Joo-o, ei voi kuin ihmetellä mitä näiden ihmisten päässä liikkuu. Kuvittelevat varmaan, että järjestyssäännöt ja yleinen oikeustaju ovat olemassa vain heitä itseään varten. Ja Psychotron on ihan oikeassa, juuri tätähän satanismi opettaa: minä olen kaikkein tärkein, millään muulla ei ole väliä. Kertokaapa se lasten vanhemmille, kun he seuraavan kerran tulevat valittamaan että uskalsit kajota heidän pikku enkeleihinsä.
Onneksi minulle ei ole mitään tuollaista koskaan sattunut. Luin kyllä kerran lehdestä, kuinka bussissa joku vanha rouva oli suuttunut kun bussikuski vaati häntä ostamaan lipun päästäkseen kyytiin. Rouva kertoi tuntevansa bussiyhtiön johtajan henkilökohtaisesti ja kertovansa asiasta hänelle, ja että "maanantaina sinä et enää aja bussia". Toivottavasti kun rouva sitten kertoi asiasta johtajalle, johtaja nauroi hänelle päin naamaa.

Phh. "Etsätiäkukamäoon" on yksi kunnon klassikko, johon uskomatonta mutta totta ihan oikeasti törmää vähän väliä.

Koomista muuten, miten käytimme termiä "pikku enkelit" samaan aikaan samassa merkityksessä (minä editissäni siis). Niinpä. Tarttis tehrä jottain.

niin, tuo nykyaikainen käsitys siitä, että "minun pitää saada kaikki mitä haluan", on kyllä aika nurinkurista. Noilta samoilta kouluavustaja-ajoilta tulee mieleen yksi esimerkki tästäkin, siinä koulussa oli siis yksi hirmuisen lahjakas oppilas, jonka äiti oli vaatimalla vaatinut että hänen poikansa pitää päästä kotiopetukseen, koska hän on liian hyvä olemaan samassa koulussa niitten tavallisten kanssa. Poika kävi koululla tekemässä kokeet ja palauttamassa tehtävät, ja opiskeli muuten äidin johdolla kotona.

No, sille piti AINA antaa niin kauan aikaa tehdä koe valmiiksi kuin hän vain tarvitsi (valvoin sitä kerran 5 tai 6 tuntia, muut oppilaat saivat tunnin...) Mutta äiti ja poika vaativat tätä erityiskohtelua, ja he saivat tahtonsa läpi, koska kukaan ei jaksanut inttää sen äidin kanssa  pojalle piti myös aina antaa kymppi, koska muussa tapauksessa äiti alkoi soitella haukkumapuheluita rehtorille/opettajalle/koulutoimenjohtajalle...

ääriesimerkki, kyllä. Mutta kuvastaa juuri samaa asiaa kuin palaste tuossa kirjoittaa.

Ja tuolla tämän foorumin enkkupuolella on myös käynnissä yksi ketju joka havainnollistaa tätä samaa...

Minä en suoraan sanoen ymmärrä tätä "kaikkitännemulleheti" -asennetta, mutta minä olenkin saanut kasvatuksen jossa lapselle tehdään selväksi ettei kaikkea tahtomaansa aina voi saada.

Olin itse pari vuotta sitten Hietalahden kirpputorilla myymässä pois vanhoja tavaroitani. Paikalle sattui pikkupoika äitinsä kanssa, ja poika halusi ostaa minulta joitain sarjakuvia. Hän otti esille yhden albumin, mutta minun täytyi huomauttaa äidille, että kyseinen albumi ei ole ihan lasten kamaa, vaan lähinnä aikuisviihdettä. Eipä siitä mitään riitaa syntynyt, poika laittoi albumin kiltisti takaisin ja osti sen sijaan jonkin toisen.

Itse joudun häveten myöntämään olleeni lapsena suhteellisen itsekäs lieveilmiöineen. Näin jälkeenpäin ajatellen olen iloinen siitä, että jouduin opettelemaan silloin tällöin epäitsekkyyttä ja toisten huomioon ottamista oikein kantapään kautta vanhempieni ja kaveripiirin toimesta. On kuitenkin monia tekemisiä ja sanomisia, joita ottaisi takaisin, jos vain voisi. En minä todellakaan aina saanut tahtoani läpi (mikä vähän nyt näkyy jostain kumman syystä tässä nykypäivän TF-harrastuksessani ). Kyllä minä vieläkin jollain tasolla olen itsekeskeinen mutta tiedostan sen ja pyrin jokapäiväisessä käyttäytymisessäni kohti epäitsekkäämpää ja empaattisempaa persoonaa (erityisen suuri kiitos tästä myös rakkaalle vaimolleni). Pointtina on, että epäitsekkyyttä ja solidaarisuutta voi oppia, joten toivoa ei kannata heittää.

Tämmöinen avautuminen...

silloin kun olin vielä ylä-asteella, minut yritettiin kuristaa jostain syystä.. oman luokkalainen poika hiipi taakseni ja varoittamatta tempaisi käsivartensa kaulani ympäri takaapäin ja alkoi puristaa muiden hurratessa, vasta siinä vaiheessa, kun putosin polvilleni, tämä kyseinen poika päästi irti..

eikä ollut harvassa edes ne kerrat, kun tuli jäistä jääpalloa soralla höystettynä takaraivolle yms muuta potkimista ja kiusan tekoa..

ja tätä lystiä jatkui sitten koko kevät lukukauden..  
opettajille ei hyödyttänyt sanoa.. se kävi selväksi jo varhaisessa vaiheessa..

kesällä sitten keksin viimein, miten saa se porukan jättämään minut rauhaan.. aloin vain käyttyäytyä arvaamattomasti.. kerrankin olin kaikessa rauhassa pelaamassa korttia oman luokan edessä, niin tämä yksi jätkä tulee ja potkaisee minua.. hyppäsin saman tien jaloilleni ja hyökkäsin sen jätkän kimppuun.. se poika oli minua huomattavasti pidempi, mutta eh.. raivostunut meikäläinen rinnuksissa ei ole nätti näky

heh.. kerkesin käydä syksyn aikana aika hyvän skaalan läpitte silmittömästä raivosta piinaavaan tuijotukseen ja kas kummaa.. kevät puolen sain olla täysin rauhassa

mielenkiintoisinta oli, että eräänkin kerran minulta meni hermo erääseen oman luokan poikaan jatkuvan häiriköinnin takia keskellä matematiikan tuntia ja ovi paukkaen poistuin sitten erinäisten tekemieni juttujen jälkeen luokasta ja siirryin tekemään tehtäviä käytävälle.. opettaja kävi parin minuutin jälkeen stekkaamassa tilanteen oven raosta hyvin varovasti, mutta ei sanonut halaistua sanaa, enkä kuullut, että luokassakaan olisi puhuttu mitään enää loppu aikana.. opettaja hyväksyi minun toimintani.. en saanut edes jälki istuntoa..

rankkaahan se jatkuva näytteleminen oli, sen myönnän.. ja jouduin sitten pitämään opiskelussa välivuoden, kun en vain enää jaksanut  mutta ne olikin elämäni pisimmät kolme vuotta ylä-asteella..


sen verran rankkaa, että parikertaa meinasin heittää leikin kesken.. lopullisesti


oli minulla siellä ylä-asteella onneksi yksi erittäin hyvä ystävä tsemppaamassa välillä.. ja kiitokset siitä hänelle  *hah tiedän että luet näitä ;) *

sinä aikana meni usko ja luotto kanssa ihmisiin pahemman kerran..
olise sitten kyllä outoa, kun olin ensimmäistä vuotta opiskelemassa ja siellä mottona olikin, että kaveria ei jätetä.. olihan se, kun oli ensimmäistä kertaa moneen vuoteen ryhmään kuulumisen tunne ja sai olla oma ittensä.. ei tarvinnu vetää enää mitään roolia selvitäkseen hengissä

Kuulostaa täysin uskomattomalta. Miten hyvin tuo poika oikeasti osaa koulussa opetetut asiat? Saamani käsityksen mukaan ei kovin hyvin. Mutta silti äiti vaatii että häntä on kohdeltava täydellisenä oppilaana, suorastaan lapsinerona, koska muuten koko kouluhallitus on täysi p***a.
Ihan muistuu omat peruskouluajat mieleen. Tästä on olemassa hyvä pikkukallevitsi:
Pikku-Kalle kertoo opettajalle: "Isäni osti eilen uuden raipan ja sanoi aikovansa käyttää sitä ellen saa huomisesta kokeesta hyvää numeroa. Että ihan vain tiedoksi."

no, minä en itseasiassa ole aivan varma että miten paljon hän itseasiassa osasi, kun en kuitenkaan joutunut hänen kanssaan niin hirmuisesti työskentelemään. Ja kun näistä kuitenkin on jokunen vuosi aikaa niin muistinikin voi olla hiukkasen hämärtynyt, mutta muistelisin jonkun opettajan sanoneen että tämä kaveri kyllä kirjoitti koepaperiin kaikkea muutakin kuin sitä mitä kysymykset käsittelivät, mutta kun se mokoma raapusti 16 sivua siihenkin yhteen viisituntiseen kokeeseensa, niin hän ei kuulemma edes jaksanut lukea sitä paperia loppuun vaan antoi suosiolla kympin. Ei minusta kyllä ihan suositeltava asenne, mutta tämän pojan äiti oli kyllä sellainen tapaus että en varsinaisesti ihmettele.

Itseäni jäi eniten ihmetyttämään se, että miten tällainen tyyppi ikinä selviää vaikka jossakin työpaikassa, kun äiti ei ole haukkumassa kaikkia hänen puolestaan?

no arvaappa minkälaiseen kurimukseen tämän tyypin mahdollinen puoliso joutuu siinä vaiheessa armahan anopin kanssa, kun asia on ajan kohtainen..    hrrrrr

huijui, ajatuskin on liian pelottava...

onneksi minun ei tarvitse ikinä tietää

taidankin pysytellä sinkkuna..

Anopeista puheen ollen, tiesittekö että "mother in law" kääntyy anagrammina sanoiksi "woman hitler"

Tuohan on itsestäänselvyys.