Help - Search - Members - Calendar
Full version: NTFA toimintaa vuoden 2007 Finnconissa?
NTFA Forums > Suomalaiset foorumit > Yleinen keskustelu > Suomalaiset NTFA-tapaamiset
Pages: 1, 2
Osku
Sainko huomionne? Hyvä. biggrin.gif

Alustavia ajatuksia ensi vuoden Finnconista.

Jos ette tiedä mikä Finncon on, niin vilkaiskaa tämän vuoden sivuja
http://www.finncon.org/fi

Vuoden 2007 Finncon ja Animecon järjestetään Jyväskylässä 14.-15.7. 2007.

Kävin kuuntelemassa paneelia ”Worldcon Suomeen vuonna 20xx”, josta ei loppujen lopuksi kovin vakavasti puhuttu (ei mikään yllätys) vaan millaiseksi vuonna 2009 Helsingissä järjestettävää Finnconia olisi kehitettävä.

Paneelissa oli myös pari ensi vuoden järjestelyistä vastaavaa Jyväskylän sci-fi seuran ihmistä ja kun samalla kävi ilmi, että myös Animecon on vielä ensi vuonna Finnconin yhteydessä, päätinkin kysäistä mahdollista kiinnostusta Transformers aiheiseen ohjelmaan tai näyttelyyn. Elokuvan ansiosta Transformerit kun saattavat olla jonkinlaisen huomion kohteena.

Hieman yllätyksekseni puh.joht. muisti Transformerit lapsuudestaan ja oli nähnyt alkuperäistä piirrettyä tuttunsa luona jokin aika sitten. Alustavaa kiinnostusta ehdotukselleni siis löytyi ja tarjolla voisi olla mahdollisuus ainakin
-paneelin järjestämiseen
-kokoustila pienryhmälle -> pienimuotoinen NTFA tapaaminen?
-mahdollisesti pienehkö näyttelytila, kyselen tästä tarkemmin jos/kun otan spostitse yhteyttä

Sovittiin, että otan yhteyttä kunhan olen NTFA:n Suomi-puolella asiasta keskustellut. Löytyisikö ihmisiltä kiinnostusta lähteä puuhaamaan jotain yllämainituista?

Omia ajatuksiani mahdollisiksi paneelin teemoiksi (esitelmälle yleensä varattu aikaa 45 minuuttia).
-Alustavana teemana ensi vuoden Finnconilla on ”Peto sisälläni”. Ei tarvinne arvata mihin TF sci-fi sarjaan itse haluaisin keskittyä. Eli BW ja mahdollisesti BM, lähinnä piirrettyihin keskittyen.
-Transformers 1984-2007, historiallinen katsaus ilmiöön (painottuen G1:een (lelut, sarjakuva) ja tulevaan elokuvaan). Tätä varten olisi tärkeää tietää elokuvan Suomen ensi-ilta sekä levittäjä.
-Ehkä paremmin Animeconiin soveltuva ”Transformers Armada. Energon ja Cybertron piirretyt, animea vai ei? Miten hitossa näitä sarjoja oikein tehdään ja kenelle?” Voisi esimerkiksi näyttää pientä vertailua Japani-, USA- ja Suomi-versioiden (Armada lienisi helpoin?) välillä. Creation Matrixin heiniä? wink2.gif

Näyttelystä minulla olisi kaksi ehdotusta, riippuen suuresti minkälaiset tilat sille olisi tarjolla. Itse en ainakaan viitsisi lelujani lukottomiin kaapeihin viedä varastettavaksi. Toimiakseen leluista pitäisi melkeinpä olla kaksi kappaletta (robo ja vaihtoehtomuoto).
-Optimus Prime/Primal ja Megatron  lelut vuosina 1984-2007 (ajallinen läpileikkaus)
-BW (taas se ”Peto sisälläni” teema), pystyisin melkeinpä omista figuistani kokoamaan moisen. tongue.gif

Ajatuksianne,  eri aiheita, mahdollisuuksianne osallistua?
Jyväskylässä on se hyvä puoli, että se on suht keskellä Suomea -> ei hirveän pitkä matka kenellekään. Toisaalta Jyväskylässä ei ole (käsittääkseni) tällä hetkellä aktiivisia jäseniä. Jos päätetään tosissaan tähdätä tuonne, pitää hostellien ym. kanssa olla suht ajoissa liikkeellä.

Olkaa ystävällisiä älkääkä laverrelko muun kielen puolelle ennen kuin on jotain konkreettista kerrottavaa. Käydään mieluummin keskustelu ensin mahdollisen vaivan näkevän porukan kesken, jooko?
Inkku
tuo kyllä kuulostaa lievästi sanottuna kiinnostavalle biggrin.gif
palaste
Meitsi ainaski haluu tulla beesii. Valitettavasti en usko että minusta on juurikaan mihinkään vastuulliseen toimintaan. Joissain tapahtumissa olen myynyt lippuja mutta Finnconhan on ilmainen. smile.gif Paneelikeskustelussa voisin korkeintaan esitelmöidä siitä mitä G1 merkitsi minulle sen alkuperäisen olemassaolon aikana ja miten jälkeenpäin suhtaudun siihen nostalgisesti. Leluja voisin tuoda näytille mutta ajatus lukottomista kaapeista ei kiehdo minuakaan. Ainakin voisin tulla tuohon NTFA:n privaatilooshiin^Wpienoistapaamiseen.
Inkku
niin joo.. lukottomat kaapit ei kyllä kiehdo ajatuksena minuakaan *olen kerran pitänyt yhden näyttelyn.. ja koko ajan piti selittää ihmisille, että ne kamppeet ei ole myynnissä, eikä niillä saa nyt leikkiä angry.gif *
periaatteessa, jonkunlaiset lukot olisi helppo kyllä asentaa..

minä olen kyllä huono kertomaan TF hahmoista, tai niiden historiikista, mutta enköhän minäkin siellä osaisi jotain hyödyllistä tehdä.. tongue.gif
Osku
Olen esitelmöinyt ennenkin, eikä paneelin vetäminen sinänsä olisi minulle ongelma.  Eri asia on sitten, että kannattaako tehdä mitään keskustelupaneelia, aika kun tuppaa tuommoisissa loppumaan kesken, ellei aihe ole todella rajattu.

Ei tuossa kai muuta järjesteltävää olisi kuin mahdollisen näyttelyn pystyyn pistäminen.
Creation Matrix
QUOTE(Osku @ 22 Aug. 2006,17:48)
-Ehkä paremmin Animeconiin soveltuva ”Transformers Armada. Energon ja Cybertron piirretyt, animea vai ei? Miten hitossa näitä sarjoja oikein tehdään ja kenelle?” Voisi esimerkiksi näyttää pientä vertailua Japani-, USA- ja Suomi-versioiden (Armada lienisi helpoin?) välillä. Creation Matrixin heiniä? wink2.gif

Muuten ihan mielelläni voisin tuon pitääkin, mutta en ole vielä palannut Japanista tuohon mennessä. Harmi että järjestävät noin aikaiseen, kuukautta myöhemmin jo luultavasti ehtisin.
palaste
QUOTE(Creation Matrix @ 23 Elo 2006,10:06)

Otetaan sitten Creation Matrixiin yhteyttä nettikameralla!

Pahus, luulin että olisit jo palannut.

QUOTE(palaste @ 23 Elo 2006,10:09)
Otetaan sitten Creation Matrixiin yhteyttä nettikameralla!

Tuohan oli vitsi, eikö niin? Voisitko käyttää niitä wink2.gif hymiöitä silloin kun vitsailet? Turhauttavaa koittaa miettiä milloin olet tosissasi ja milloin et.
palaste
QUOTE(Osku @ 23 Elo 2006,10:14)
QUOTE(palaste @ 23 Elo 2006,10:09)
Otetaan sitten Creation Matrixiin yhteyttä nettikameralla!

Tuohan oli vitsi, eikö niin? Voisitko käyttää niitä wink2.gif hymiöitä silloin kun vitsailet? Turhauttavaa koittaa miettiä milloin olet tosissasi ja milloin et.

Niin en minä oikein tosissani ollut. Kyllähän tuo tietysti voisi toimia mutta siitä on paljon enemmän vaivaa kuin hyötyä. Hymiö vain unohtui, anteeksi.
Midnight Express
Minä en oikein edes tietäisi mistä puhua, kun olen tuntenut 'Formerit vasta näin lyhyen aikaa (vaikka muistinkin Black Widowin siellä tietovisassa). Enkä oikein tiedä olisinko valmis maksamaan ensin bussilippua Klaukkalasta Helsinkiin ja sieltä junalla Jyväskylään (jos sinne edes kulkee juna). Mutta eihän sitä vielä tiedä, kun on vielä vuosi aikaa. Se yksityiskokous olisi hyvä pitää.. jos vain pääsisin sinne jotenkin.
palaste
QUOTE(Midnight Express @ 23 Elo 2006,20:24)
Minä en oikein edes tietäisi mistä puhua, kun olen tuntenut 'Formerit vasta näin lyhyen aikaa (vaikka muistinkin Black Widowin siellä tietovisassa). Enkä oikein tiedä olisinko valmis maksamaan ensin bussilippua Klaukkalasta Helsinkiin ja sieltä junalla Jyväskylään (jos sinne edes kulkee juna). Mutta eihän sitä vielä tiedä, kun on vielä vuosi aikaa. Se yksityiskokous olisi hyvä pitää.. jos vain pääsisin sinne jotenkin.

Kyllä Jyväskylään nyt junia kulkee. Minähän menin sen kautta kun kävin Inkkua moikkaamassa Iisalmessa, kun piti niitä kalloja Haavistolle roudata.
Psychotron
Tähän pitää vastata kunnolla paremmalla ajalla. Mutta hyvältä kuulostaa. Voitte laskea meikäläisen mukaan, mikäli mikään force majeure ei tule eteen...
Feikki
QUOTE(Psychotron @ 24 Aug. 2006,17:09)
Tähän pitää vastata kunnolla paremmalla ajalla. Mutta hyvältä kuulostaa. Voitte laskea meikäläisen mukaan, mikäli mikään force majeure ei tule eteen...

Samma här! bounce1.gif Eli alustavasti kuulostaa hyvältä, haluan mukaan ja ehkä voin jossain pienessä auttaa, kuten tuomalla mukaan BT/Alt tai sarjis kokoelmaani.
Inkku
sitten jos sinne lähdetään roudaamaan figuja/sarjiksia esille, niin pitää kyllä varmistaa, että on lukittavat vitriinit.. näissä jutuissa kun on kuitenkin lantti poikineen kiinni.. puhumattakaan tunne arvosta biggrin.gif

niin, tuleekos sinne sitten näitä esitteitä, joissa olisi lyhyt mutta ytimekäs TF historiikki jutska, jossa olisi myös kenties parit hahmo esittelyt ja lyhyt kuvaus erisarjoista *mutta ei maikkari tyyliin tongue.gif *
Osku
Feikki: Sarjakuvia en ollut edes ajatellut, enkä oikein tiedä miten tuon käytännössä järjestäisi. Oliko sinulla jokin ajatus miten tuo toimisi?

Alt/Bt näyttely ei omasta mielestäni antaisi kovin monipuolista kuvaa leluista. Esimerkkinä yksi figu tietenkin olisi hyvä.

QUOTE(Inkku @ 25 Elo 2006,10:52)
niin, tuleekos sinne sitten näitä esitteitä, joissa olisi lyhyt mutta ytimekäs TF historiikki jutska, jossa olisi myös kenties parit hahmo esittelyt ja lyhyt kuvaus erisarjoista *mutta ei maikkari tyyliin tongue.gif *

En koe tuollaista toimivaksi. Jos jotain esitettä, niin jonkilainen lyhyt ntfa esite.

Ihan varmuuden vuoksi. Ajattelemani "ohjelma" olisi vain pienen pieni osa koko tapahtumaa, ei mitään megalomaanista.
Inkku
QUOTE(Osku @ 25 Elo 2006,11:10)
Ihan varmuuden vuoksi. Ajattelemani "ohjelma" olisi vain pienen pieni osa koko tapahtumaa, ei mitään megalomaanista.

siitä vain sitten suunnitelmaa pöytään biggrin.gif
Osku
QUOTE(Inkku @ 25 Elo 2006,11:16)
QUOTE(Osku @ 25 Elo 2006,11:10)
Ihan varmuuden vuoksi. Ajattelemani "ohjelma" olisi vain pienen pieni osa koko tapahtumaa, ei mitään megalomaanista.

siitä vain sitten suunnitelmaa pöytään biggrin.gif

Neiti on hyvä ja lukee ensimmäisen viestini uudestaan. wink2.gif

Tai jos korjaan tuota lausettani, niin tulee paremmin ajatukseni esille... smile.gif

"Mahdollinen Transformereihin liittyvä "ohjelma" olisi vain pienen pieni osa koko tapahtumaa, ei mitään megalomaanista."
Inkku
QUOTE(Osku @ 22 Elo 2006,17:48)
-Alustavana teemana ensi vuoden Finnconilla on ”Peto sisälläni”. Ei tarvinne arvata mihin TF sci-fi sarjaan itse haluaisin keskittyä. Eli BW ja mahdollisesti BM, lähinnä piirrettyihin keskittyen.
-Transformers 1984-2007, historiallinen katsaus ilmiöön (painottuen G1:een (lelut, sarjakuva) ja tulevaan elokuvaan). Tätä varten olisi tärkeää tietää elokuvan Suomen ensi-ilta sekä levittäjä.
-Ehkä paremmin Animeconiin soveltuva ”Transformers Armada. Energon ja Cybertron piirretyt, animea vai ei? Miten hitossa näitä sarjoja oikein tehdään ja kenelle?” Voisi esimerkiksi näyttää pientä vertailua Japani-, USA- ja Suomi-versioiden (Armada lienisi helpoin?) välillä.

jep jep.. luin uudestaan.. ilmeisesti joku ajatus katko on taas valloillaan täällä päässä päin crazy2.gif tongue.gif
Psychotron
Beast Wars ei ikävä kyllä taida olla paras mahdollinen aihe paneeliin, koska Finncon järjestetään niin lähellä elokuvan ensi-iltaa. Siis mikäli tämän homman tarkoitus on saada harrastusta enemmän esiin. Kannattaa keskittyä botteihin jotka ovat joka tapauksessa kohta "in", niin jengi muistaa vielä teatterissa "niin nää on niitä".
Mutta tarvitseeko siellä välttämättä olla paneelia, varsinkaan kun aikaa on niin vähän? Tuli vain mieleen, että kun materiaalia olisi moninkertaiseen määrään aikaa, olisiko parempi keskittyä esittelemään aihetta noin niinkuin yleisesti?
Lukottomat kaapit karmivat meikäläisen hommissa olevaa jo pelkkänä ajatuksena, mutta toisaalta jos meitä on tarpeeksi paikalla, voitaisiin jollain vuorosysteemillä pitää yllä "vartiota", elikä siinä voisi joku olla paikalla koko ajan, vähän muutenkin, mahdollisiin kysymyksiin vastaamassa.
Ajoissa liikkeellä. Kyllä. Kuten sanoin, ellei mitään force majeurea tule, minut voi varmuudella laskea mukaan, mutta koskaanhan ei tiedä. Itse en kyllä henk.koht usko yöksi jääväni, ellei ole pakko. Mihin mennessä meinaat että pitäisi olla mukanaolijoista ja aiheista jonkinlainen vähän kunnollisempi suttu valmiina?
Osku
QUOTE(Psychotron @ 19 Syys 2006,21:47)

Yleisluontoinen esitys on sinänsä luontevin ratkaisu, totta. Rajaaminen olisi vain tehtävä hyvin tiukasti.

BW aihetta lähestyisin itse enemmän "lasten piirretty (melkein) varteenotettavana sci-finä" näkökulmasta.

Täytyy kyllä tunnustaa, että on jäänyt vähän taka-alalle tuo ajatuksissa. Koitan saada otettua yhteyttä Jyväskylän puuhahenkilöihin viikonloppuna.

Jonkinlainen suljettu tilahan tuohon tarvittaisiin, jotta sinne mitään hienompaa kehtaisi viedä.
palaste
Finncon olisi Jyväskylässä 14.-15. heinäkuuta. Onko joku lähdössä sinne?
Inkku
voisin kyllä vakavissani harkita sitä.. smile.gif

ei ainakaan kalenteriini ole merkittynä, että olisi mitään elämää suurempaa tuolloin menossa ja matkakaan ei ole tuon pitempi.. blink.gif
vmv-81
QUOTE(palaste @ 9 April 2007, 17:09) *
Finncon olisi Jyväskylässä 14.-15. heinäkuuta. Onko joku lähdössä sinne?

Minä ainakin olen, takuulla!
Osku
Kyllä tuo on kalenteriin merkittynä, joten jossain muodossa aion tapahtumassa käydä tai osallistua.

Joulun alla pistin viestiä järjestäville ihmisille, mutta en ole vastausta saanut. Pitäisi kai yrittää uudestaan, käytännössä hautautunut muitten asioitten alle omassa päässä.
Psychotron
Joko tämä on hylätty tältä vuodelta?
Feikki
Jos mä jossain oon tuolloin, niin Ilosaaressa! bounce1.gif
palaste
QUOTE(Psychotron @ 11 May 2007, 23:38) *
Joko tämä on hylätty tältä vuodelta?

Ei tosiaan näytä taitavan tuosta NTFA-paneelista mitään tulla. Mutta Finnconiin mennään silti, eiks je?
Psychotron
Katsotaan nyt. Voi jäädä aika hiljaiseksi, varsinkin jos olen töissä. NTFA olisi ollut tarpeeksi suuri insentiivi että olisin alkanut oikein katsoa ajoitus/rahoitus-virityksiä, mutta nyt näyttää kyllä paljon heikommalta...
palaste
Niin onko kukaan vielä tulossa Finnconiin? Ainakin Osku ja Vmv-81 sanoivat tulevansa, entä kukaan muu?
Inkku
minua on alustavasti kysytty töihin heinäkuun puolen välin paikkeilla, mutta en ole vielä varma päivistä.. sad.gif jos eivät satu samaan aikaan, niin sitten voisin lähteäkkin.. pitää koittaa udella noita päivä tarkemmin jossain vaiheessa.. unsure.gif
Rikke
Minäkin saatan siellä sitten jossakin vilahtaa... happy.gif
palaste
Majoitusta pitäisi jo alkaa miettiä. Keitä kaikkia meitä on sinne lähdössä? Minä, Osku, Vmv-81, ehkä Rikke?
Finnconin sivuilla sanotaan että koko Jyväskylä on jo varattu täyteen. Laukaalla (24 km Jyväskylästä) on Hotelli Vuolake, jossa on vielä runsaasti vapaita huoneita 35 €/yö yhdelle hengelle tai 48 €/yö kahdelle hengelle. Junamatka Helsingistä Jyväskylään kustantaa 42 € per suunta.
Finnconin aikana voi myös majoittua lattiamajoitukseen (omat petivaatteet mukaan, varmaankin?) jossain paikassa joka vissiin on aika lähellä Jyväskylän keskustaa hintaan 7 €/yö, tai ruinata joltain jyväskyläläiseltä scifi-fanilta kotimajoitusta hyvin pieneen hintaan tai vaikka ilmaiseksi.
palaste
Jyväskylän majoitus hupenee koko ajan. Tuo halpismajoitus on loppunut jo ajat sitten. Vmv-81 kertoi menevänsä paikallisen tuttunsa luokse, mutta mites Osku (ja Rikke)? Jos olette tulossa Finnconiin, kiinnostaako yhteisvaraus tuonne hotelli Vuolakkeeseen?
Osku
Anteeksi, en ollut huomannut kysymystäsi. Koitan saada sovitettua tuohon viikonloppuun kummitytön ja vanhempiensa luona vierailun. Asuvat siis Jyväskylässä ja jos onnistuu, niin olen siellä yötä.

Minun käyntini rajoittunee huonossa lykyssä sunnuntaille, jos suvun sisäinen Cooperin-testin merkeissä tapahtuva tapaaminen siirtyy tuohon samaan viikonloppuun.
palaste
QUOTE(Osku @ 19 June 2007, 20:07) *

Minä olen siis ainoa jolla ei ole vielä majoitusta. Tätini asui kyllä vielä 1980-luvulla Jyväskylässä mutta muutti Tampereelle muutama vuosi sitten. Hänen lapsensa kyllä asuvat perheineen vielä Jyväskylässä mutta en yhtään tiedä, missä siellä, enkä edes tiedä sopiiko heidän luokseen yöksi.
Rikke
Meille tulee sillä viikolla kesälomalaisia kylään että en tiedä varmaksi pääsenkö. En jää yöksi Jyväskylään, että jos tulen niin käyn sitten jompana kumpana päivistä.
palaste
Tarkemmin ajatellen ei minunkaan ole pakko olla Jyväskylässä koko Finnconin ajan. Voisin varmaan käydä siellä joko pelkästään lauantaina tai pelkästään sunnuntaina. Täytyy vielä sopia näistä aikatauluista, milloin kukin on menossa paikalle, jos on menossa.
Inkku
pahuksen pahus.. pinch.gif itte en tiedä pääsenkö Finnconiin ennenkuin saman viikon perjantaina.. pinch.gif ravingmad.gif protest.gif
palaste
QUOTE(Inkku @ 1 July 2007, 21:31) *
pahuksen pahus.. pinch.gif itte en tiedä pääsenkö Finnconiin ennenkuin saman viikon perjantaina.. pinch.gif ravingmad.gif protest.gif

Ilmoita sitten pääsetkö. Näillä näkymin päätän vasta perjantai-iltana milloin menen koko coniin. Toivottavasti ehdin nähdä siellä sinut, Oskun, Velin ja Riken.
Inkku
QUOTE(palaste @ 2 July 2007, 21:31) *
QUOTE(Inkku @ 1 July 2007, 21:31) *
pahuksen pahus.. pinch.gif itte en tiedä pääsenkö Finnconiin ennenkuin saman viikon perjantaina.. pinch.gif ravingmad.gif protest.gif

Ilmoita sitten pääsetkö. Näillä näkymin päätän vasta perjantai-iltana milloin menen koko coniin. Toivottavasti ehdin nähdä siellä sinut, Oskun, Velin ja Riken.

jep jep.. laitan viestiä hetki kun tiedän asian tolan paremmin.. sad.gif
vmv-81
Moniko on nyt tulossa? Mitenkäs muut Oululaiset?
palaste
QUOTE(vmv-81 @ 12 July 2007, 14:14) *
Moniko on nyt tulossa? Mitenkäs muut Oululaiset?

Tulossa ovat todennäköisesti Inkku ja minä, mahdollisesti Osku, sekä myös jollain etäisellä mahdollisuudella Rikke. Pitää koordinoida kuka tulee sinne milloinkin.
Inkku
noniin.. kun nyt samana viikonloppuna on Iisalmessa Oluset kuin, mitä Jyväskylässä on Finncon, niin tässä ainakin omalla kohdallani käy nyt niin, että olen huomisen ja ehkä ylihuomisenkin kuskina Oluset poppoolle.. ja riippuu tosiaankin ihan huomenna tulevasta palkastani ja kyyti korvauksista, kestääkö budjettini lähteä käymään Finnconissa edes sunnuntaina.. cry3.gif
palaste
QUOTE(Inkku @ 12 July 2007, 19:32) *

No voihan... Jos sen enempää sinä kuin Oskukaan ei ole menossa sinne niin en minäkään varmaan viitsi vaivautua. Jos Finncon olisi pääkaupunkiseudulla, menisin sinne yksinkin koko conin ajaksi, mutta en viitsisi tuhlata kahdeksaakymmentä egeä junalippuihin näin vähän vuoksi.
Taisi tämäkin idea kuivua lopullisesti kokoon?
Inkku
QUOTE(palaste @ 12 July 2007, 21:04) *

no voi pirhana.. jos olis varmat tietyn suuruiset tulot, niin olisin jo menossa, mutta nyt ketuttaa tosissaan.. angry.gif mutta.. ainut hyvä puoli sitten tässäkin on se, että syksylle säästyy sitten enemmän euroja.. thumbs.gif
palaste
No niin, minä ainakin olen menossa Finnconiin sunnuntaiksi. Vierailen pelkästään conissa, en edes yritä majoittua mihinkään. Jos joku huomaa minut siellä, saa tulla moikkaamaan.
Rikke
Minä en sitten pääse tulemaan. Tulin juuri Tallinnan matkalta yawn.gif ja keskiviikkona lähden Ruotsin kautta Tanskaan lähes viikoksi. bounce1.gif Pakko rauhoittua kotona nämä muutamat päivät että jaksaa edes jotenkin... On se vaan omituista miten kaikki kesän menot sattuu juuri samoihin aikoihin... hmmm.gif Pori Jazzitkin on käynnissä...
palaste
Tuli sitten käytyä Finnconissa. Kun kerran Jyväskylä on minulle vieras kaupunki, hakeuduin suorinta tietä yliopiston päärakennukselle ja vietin siellä koko ajan. Ehdin käydä neljässä tapahtumassa:
Jokin juttu "äijistä" animesarjoissa (en ehtinyt katsoa esitelmän nimeä)
Hirveä h-kirjain ja muut Nethackin hirviöt
Scifi-aiheinen tietokilpailu
Loppupaneeli ja vastuun vieritys Tampereelle vuodeksi 2008

Paluumatka Helsinkiin olikin sitten aikamoinen koettelemus. Juna oli tietysti ääriään myöten täynnä hassusti pukeutuneita animefriikkejä, mutta jokin radalta suistunut tavaravaunu viivästytti sen matkaa Jämsästä eteenpäin vajaalla tunnilla. Ei siinä vielä kaikki, Tampereella ne onnistuivat vielä hukkaamaan veturin, joten siellä kuulutettiin, että ne, joilla on kiire Helsinkiin, voisivat siirtyä toiseen InterCity-junaan. Joten sinne minäkin menin. Kotona olin aika tarkkaan keskiyöllä.

Finncon 2008 on Tampereella, joten tottakai minun, Oskun, Turon, Sonjan ja Mikoelin täytyy mennä sinne ihan periaatteesta puolustamaan kunniaamme. biggrin.gif
vmv-81
Voisimpa kirjoittaa jonkin verran omasta Finncon/Animecon -kokemuksestani kuvien kera.

Tässä Omakelaisia odottamassa bussia, jonka vuokrasimme Animeconin matkaa varten. Menopaluu oli 35 € per nenä ja 48 paikan bussi tuli ihan täyteen.

Lauantaina Finnconin avasi itse Keisari Pirk!

Tässä näkyy hieman lauantain väenpaljoutta. Toisinaan tungos oli ärsyttävää, mutta selvisi siellä joten kuten.

Sunnuntaiaamuna tuli tutustuttua ennen conia Jyväskylän Vesilinnaan ja sen pihassa sotamuistomerkkinä olevaan IT-tykkiin.
vmv-81

Sunnuntainakin oli väkeä ihan kiitettävästi, onneksi Jyväskylän yliopiston kampuksella riittää tilaa.

Minulle yksi pakollisista tapahtumista oli "Rautataivas - Mitä Star Wreckin jälkeen?", jossa (vasemmalta oikealle) Samuli Torssonen, Timo Vuorensola, Antti Hukkanen ja Jarmo Puskala.

Kotona taasen, Oulun linja-autoasemalla sunnuntai-iltana. Bussi ei ole sama kuin menomatkalla, vaan hieman isompi.

Piti vähän shoppaillakin tongue.gif : Keisari Pirk - t-paita, Anime-lehden kirjanmerkki (ilmainen), "I have a bad feeling about this" -rintamerkki, Azumanga Daioh -figuurit Koyomi "Yomi" Mizuhara ja Tomo Takino sekä Gundam pullokorkkihahmo. Ja Jyväskylän Anttilassa oli Cybertron Optimus Prime alennuksessa, siitä kuva enkkupuolella.
This is a "lo-fi" version of our main content. To view the full version with more information, formatting and images, please click here.
Invision Power Board © 2001-2013 Invision Power Services, Inc.