QUOTE(Summerganny @ 4 July 2011, 17:19)

Ymmärrän täysin, että Transformers-elokuvat eivät ole sitä, mitä halusit Mikoel, mutta olisi hienoa, jos pystyisit jotenkuten ymmärtämään miksi niin monet pystyvät nauttimaan näistä (olematta idiotteeja).
Eli palaamme jälleen lähtäruudukon alkupäähän. Eli jälleen kerran siihen, että jos minä odotin näiltä elokuvilta jotain tiettyjä itsestäänselvyys perusjuttuja, niin miksi kaikki toisetkin jotka väittivät alunperin odottaneensa samaa, tyytyvät ilomielin isoilla kehuilla tähän, mitä lopulta saivat?
Sellaisia perusjuttuja kuin Transformerit omassa elokuvassaan nimikkorooleissa. Nyt he ovat pelkkiä pieniä sivuosanäyttelijöitä, jotka tulevat mukaan lähinnä loppurymistelyyn.
Edes niin yksinkertainen asia, kuin Decepticonit tuntuvat olevan tekijöiden mielessä vain silloin kun miettivät syytä miksi lopputaistelussa räjähtelee.
Kyse ei voi olla siitä, etteikö Transformereillä olisi tarpeeksi taustamytologiaa kuin vain että "Robotti hakkaa robottia". Koska niillä on. Kiitos Furmanin, jopa useampia rinnakkaisia mistä vapaasti valita. Silti kaikki suhtautuvat elokuvaan asenteella "No mitä olisit muka odottanut? Ei tällainen voi muuta sisältää kuin että robotti hakkaa robottia." Hitto, en edes ymmärrä tuon väitteen/puolustuksen merkitystä siinä mielessä että hädintuskin robotit edes hakkaavat toisiaan elokuvassa. Aikaa kun käytetään johon aivan muuhun.
Kolmonen on hieno esimerkki siitä, mitä minä tai yksikään toinen fani ei varmasti yhdeltäkään Transformers-elokuvalta halunnut tai edes odottanut odottaa: Kaksi ja puoli tuntia pitkä elokuva, minkä ensimmäinen puolentoista tunnin aikana ei tapahdu mitään Transformereihin tai edes tarinaan liittyvää. Päinvastoin. Aikaa käytetään ala-arvoiseen komediaan, millä ei ole edes loppujenlopuksi mitään tekemistä niin elokuvan lopputuloksen tai edes nimikkohahmojen kanssa. Ja sitten tekijöillä näyttää aina leffojen lopussa tulevan hirveä kiire nitoa äkkiä nopeasti äkkiä kaikki jutut yhteen. Transformers 2sen lopputaistelu Optimuksen ja Megatronin ja jopa Fallenin välillä kestää about puoli minuuttia. Kaiken jälkeen, kun robotit lopulta saadaan mukaan, koko elokuvan suuri finaali hoidetaan olkapäitä kohtauttaen, kun kerran aikaa ei ollut muka enempää jäljellä. Silti tekijöillä on aikaa ensimmäisen puolentoista tunnin aikana tuhlata niin pehmopornoiluun kuin päähenkilöiden housut kintuissa -juoksemiseen. Tai äidin ruohonpolttoon. Tai kahden poikakoiran homoseksin kuvaamiseen. Ja kaiken tuon jälkeen muka pitäisi ymmärtää ihmisiä joiden mielestä "Oli tosi hyvä Transformers leffa" tai "En olisi osannut kuvitella parempaa Transformers-elokuvaa".
Enkä myöskään todellakaan ymmärrä hirveää kehumisvaahtoamista monista leffojen Transformereista.
-Optimus Primen kehumisen ymmärrän. Hän on ainoa hahmo, jolle on kirjoitettu luonnetta ja hän saa jopa ihan selkeästi ruutuaikaa.
-Mutta mistä ihmeestä esimerkiksi Sideswipeen kohdistuva valtava ylistys ja hurraah- huudot tulevat? Jos ajatellaan (en tarkoita että pitäisi olla g1 ->) G1 -mielessä niin hän ei näytä eikä tunnu yhtään Sideswipeltä. Jos ajatellaan taas LEFFA -mielessä niin hahmolla ei ole kahdessa leffassa kuin yhteensä KAKSI hetkeä ja molemmilla kerroilla about yksi lausahdus: 2sessa katkaisee henkensä edestä pakoon yrittävän Decepticonin ja toteaa. 3ssa ilmestyy tyhjästä Ironhiden ainoaan hetkeen ja sanoo about yhden lauseen eikä edes tee mitään. Mistä kaikki hypetys ja kymmeniä riviä pitkät kehuskelut? Mistä olen jäänyt paitsi? Nukahdinko kesken leffan?
-Millilleen sama juttu Arceen kohdalla. Jopa enemmän.
-Ironhidesta puheenollen. Hänellä on vain yksi hetki kolmosessa, juuri ennen kuin ... noh, tiedättehän. Yksi ainoa hetki. Ja silti kaikki tuntuvat kehuvan häntä kuin hahmo olisi ollut mukana alusta asti tosi keskeisesti ja sitten poistunut kirjaimellisesti elokuvasta. Ymmärtäisin jos näin olisi. Mutta kun näin EI ole. Mistä jäin paitsi? Nukahdinko kesken elokuvan? Jäikö jotain näkemättä?
-Ohimennen sanottuna robottien design on muutenkin hirveää mössöä. En todellakaan tarkoita että pitäisi olla G1-kopioita, mutta vaikka olen nähnyt ykköselokuvan ainakin kolmesti, kakkosen kerran, kolmosen kerran ja useita renderoituja kuvia roboteista netissä, niin en silti pysty yhtään muistaman miltä ne näyttävät. Varsinkin en pysty edes kuvailemaan naamoja. Ironhiden suun huomasin vain siitä että siinä kohtaa liikkui jokin osa.
Bayn järjetön, omien "juttujen" tunkeminen on se suurin ongelma. Ja ehdoton syy oikeastaan kaikkeen. Tässä on hyvä esimerkki - Bayn parhaasta elokuvasta The Rock. Elokuva tehtiin miehen ohjausuran alussa ja elokuva toimii koska se on HYVIN tehty. Ja tarina ja toiminta etenee käsikirjoituksen ja hahmojen ehdoilla. EI sen mukaan, mitä järjettömiä fantasioita ohjaajalla on. Tai yhdessä kohtaa on: Elokuvaa hajoaa hetkellisesti täysin. Koko juoni pysähtyy, jumittuu, hajoaa, sekoaa ja lässähtää lyhyesti kun Bay on halunnut lisätä mukaan täysin ulkopuolisen ja tarpeettoman Ferrari jahtaa Hummeria -takaa-ajon läpi San Franciskon. Ja kohtaus päättyy täysin Baymäiseen järjettömyyteen: Raitiovaunu räjähtää bensatankin räjähtäessä. Vaikka vihaankin kohtausta, pidän silti leffasta. Ja syy on se että vaikka kohtaus onkin hirveän ulkopuolinen, se on vain yksi ainoa osuus, satojen muiden osuuksien keskellä. Muuten koko leffa toimii ja homma jää plussan puolelle. Reilusti. Nykyään -Transformereissä juttu on täysin toisinpäin: Meillä on yksi itse oikeaan juttuun liittyvä kohtaus. Kaikki muu on Bayn seksuaalisia fantasioita. Oli kyse tytöistä, autoista, räjähdyksistä tai armeijasta. Ja se ei toimi. Ei sitten mitenkään.
Tai ehkä Transformers -lasit sokaisevat kaikkia. Perustelenpa vihani ja ymmärtämättömyyteni rinnastamalla Transformerien kaavan vaikka pariin muuhun tuotteeseen (mitä tein jo muistaakseni viimekerralla), jotka Transformerien yksinkertaisen perusasetelman tavoin ei voisi olla mitenkään tuhottavissa. Mutta silti...
Ja seuraavat esimerkit eivät todellakaan ole mitään vinoilua, vaan puhtaasi saman kaavan siirtämistä toiseen tuotteeseen.
X-Men:
Tarina pojasta joka asustaa sisäoppilaitoksessa. Tavallinen koulu, mutta paljon biletystä, alapäävitsejä ja hauska - 10 minuutin jakso missä historian opettaja polttaa ruohoa ja yrittää stripata päähenkilölle luokan edessä. Paljon noloa ja myötähäpeää tottakai. Pojan äiti ja isä tulevat käymään ja kyselevät huoletuneena "Ethän sitten tee liikaa juttuja vehkeesi kanssa täällä. Ainakaan kämppäkaverisi edessä. Isäsi nuoruudessaan oli kaikkea tekemässä ja.." ja näin jatkuu ensimmäiset puolitoista tuntia. Jossain vaiheessa - ohimennen - joku mainitsee naapurissa olevassa yksityiskoulusta, missä on jotain todella outoja friikkejä opiskelemassa, mutta se tuollaisista turhista sivujuonista. Välillä käymme Pentagonissa, missä amerikan armeijan kenraalit pohtivat että miten he saavat nämä salaperäiset supervoivaimet olennot pidätettyä ja taattua maailmalle (amerikalle) turvaa.
Välillä on leffan pääpahiksen, Magneton esittely. Hän on mutanttien strippiclubilla, missä hän toteaa kaiken mutanttityttöjen pyllyjen heiluttelun keskellä yksinään "X-men... you are dead... very soon.".
Päähenkilö liittoutuu tällä välin kahden mutanttikaksosen kanssa, jotka hän tapaa näiden tullessa vahingossa väärään kouluun opiskelemaan ja jotka ovat täysin elokuvantekijöiden omia luomuksia. He puhuvat leffan dialogista 90% ja se on luokka "C'moon, bitch. Are you mutant or just a pussy!"
Nämä kaksoset ovat valkoisia, mutta käyttäytyvät kuin olisivat mustia. Toinen on laiha kuin narkkari ja toinen on niin läski kuin vain voi olla. Ja jälkimmäinen hikoilee valtavasti. Molemmilla on kultahampaat, koruja kaulassa hip hoppari asusteet päällä. He myös häpeävät mutanttipuoltaan ja yrittävät salata sitä: "What? No, man! We're no mutans!"-toteaa toinen, samassa kun toinen pieraisee räppäys lyriikoita tapapuolestaan (se on siis hänen mutantti voimansa). Tottakai mukana on sentään yksi oikea X-men -Cyclops, joka etsii näitä kahta mutanttia omaan mutanttikouluunsa, mutta hän ei jaksa puhua, koska on niin cool. Tai kurkku on kipeä. Tai tykkää ilmaista itseään epäillyttävillä käsimerkeillä. Sen katsojan pitää itse päättää kohtauspohjaisesti, jotta syy puhumattomuuteen toimisi. Cyclops ampuu lasersädettä -mutta ei silmistään, vaan ohjaajan hauskan idean takia jalkojensa välistä.
Mukana on myös Ferrareilla ja Hummereilla tapahtuva takaa-ajo, missä kaksoset ajavat jotain karkuun ja paljastuu ettei heillä ole ajokorttia. Paljon hauskaa.
Puolentoista tunnin hurjan X-men elokuvan jälkeen tapahtuu finaali, missä Magneto hyökkää miljoonan, täsmälleen samalta näyttävän, mustaan kommandoasuun pukeutuneen mutanttinsa kanssa suurkaupunkiin ja tottakai päähenkilö on kaiken avain ja auttaa amerikan armeijaa, joka tulee räjäyttelemään paikkoja. Tai siis tarkoitan -taistelemaan vihollista vastaan. Ja tottakai jokaisen fanin toive täyttyy kun X-menit saapuvat itse paikalle lopputaistelun aikana. Heidät on tosin lisätty kuviin vasta CGIllä jälkituotannossa ja lähinnä esiintyvät sotilaiden poseerauskuvien taustalla. Missä milloinkin epätarkkana lentäen. Lähinnä räjäytellen ympäristöä. Heidän dialoginsakin on jälkeenpäin lisättyä, jotta vaikuttaisi että he olisivat oikeasti paikalla, mutta tottakai jokainen X-men saa nanoa pari omaa legendaarista sanomistaan.
Pari hienoa kuvaa on tottakai mukana, missä Wolverinne katkoo autoja kynsillään hienoissa hidastuskuvissa.
Ohjaaja on kuullut hauskan termin "Balls of steel" ja saanut maailman hauskimman älynvälähdyksen, joka varmasti hymyillyttää kaikkia fanejakin: Magnetolla repeytyy vaatteet pahasti F-22 koneiden pommituksen yhteydessä ja paljastuu että hänen kiveksensä ovat metallilla päälystetyt. Ja hauskasti ne vielä hakkaavat yhteen. Tottakai monien käsittämättömien juonesta välittämättä jättämisen jälkeen Magneto jää metallisesta alapäästään jumiin isoon magneettiin ja amerikan sotilaat vangitsevat hänet.
James Bond:
Tässä on jopa edellistä yksinkertaisempi juttu, mitä ei voisi mitenkään kaataa. Mutta Siirretäänpä Michael Bayn Transformers-kaava tähänkin:
Alussa tottakai näemme vanhan kunnon aseen suuliekin, mutta sitten siirrytäänkin Q -hahmon veljenpoikaan, joka on finninaamainen valittaja, joka juoksee puolet elokuvasta housut kintuissa, kalsarit jalassa ja yrittää iskea pehmopornosti kuvattua Q -varusteosaston seksikästä tyttöä, jonka tehtävä on maalata liekkejä Bondin käyttämiin erikoislaitteisiin ja autoihin. Mukana on tottakai huima takaa-ajo, missä veljenpoika ajaa hajoamispisteessä olevalla pizzalähetin autolla -puristaen rattia ja huutaen kuin hullu- jonka pakuputken poksahtelut kuulostavat epäillyttävästi piereskelyltä. Bond itse tottakai vilahtaa kahdesti elokuvassa. Bond -elokuva kun tämä on. Kerran puolessa välissä missä hän itkee kännissä homobaarin vessassa ja kertoo kun ei naisten kanssa enää onnistu ja nyt eivät edes miehet hänestä välitä. Toisen kerran Bond vilahtaa elokuvan loppunäytöksessä kaiken taustalla, kun Qn veljenpoika, tämän bikineissä juokseva tyttöystävä ja amerikan armeija taistelevat keskellä suurta kaupunkia, räjähdysten keskellä. Jonkun pahiksen jossain hyökätessä. Bond tottakai hoitaa omaa maailman pelastustaan, mutta sen sijaan että seuraisimme häntä, seuraamme amerikan armeijaa, sekä veljenpoikaa, joka yrittää saada omia ripuliongelmiaan kuriin kaiken räjähdyksen keskellä. Bondille on tottakai jälkiäänitetty kaikkea perus Bond-dialogia mm"Bond, James Bond" ja "Ravistettuja. Ei sekoitettuna", mitä sitten kuullan jossain taustalla, kun kuvassa veljenpoika etsii räjähdysten keskellä vessaa päästäkseen eroon ripulistaan. Tottakai amerikan armeija hoitaa homman kotiin. Ja veljenpoika saa tyttönsä ja Bond saa autonsa.
Ja kaiken tuon jälkeen pitäisi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät näin hienoa X-Men / James Bond -elokuvaa odottaneet ja joiden mielestä oli todella hyvä leffa ja juuri sitä mitä halusivatkin. Eivätkä olisi osanneet odottaa parempaa elokuvaa aiheesta. Right.
Kyllä, minulla ihan oikeutetusti oikeus kysyä tuon jälkeen, ovatko he idiootteja. Loukkaantuvat tästä tai eivät.
QUOTE(Honkimus Prime @ 5 July 2011, 21:52)

Lisäksi hieman huvittaa myös se argumentti leffan puolesta, että leffa on hyvä, mutta sen jälkeen siitä esitetään joukko seikkoja mitkä mättävät jopa kehujan itsensä mielestä. Jos leffassa on pöljä juoni, ohuet hahmot, sekavahkoa toimintaa, typerää huumoria ja typeriä hahmoja, niin ei se vaan voi ainakaan minun kirjoissani olla enää hyvä leffa. Siis come on? Miten se voi olla

Jos DOTM leffassa on juuri tätä sen kaiken hienon räjähtelyn, pikkupöksyjen yms. lisäksi, niin jätän väliin.
Täsmälleen.
Olen ensimmäisenä kaikista valmis myöntämään että kolmannen loppupuolella on upeita hetkiä, mitä oikeasti katsoin vaikuttuneena. Mutta ongelma onkin tässä: Olen päässyt viimeinkin maistamaan herkullista tikkukaramellia. Mutta se EI POISTA sitä seikkaa että ennen sitä söin melkein kaksi tuntia tekijöiden antamalta lautaselta pelkkää koiran ulostetta. Minulle sanottiin että se on vain suolainen ruoka ennen herkullista jälkiruokaa.. Mutta miksi se sitten näyttää, haisee ja maistuu **skalle?
Ja miksi minun pitäisi hyväksyä se ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut? Koska se on Transformers?
This post has been edited by mikoel: 5 July 2011, 22:33